keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Luonnontieteiden historiassa tänään 20. tammikuuta

Vuonna 1633 tammikuun 20. päivänä Galileo Galilei lähti kotoaan Firenzestä raskaalle matkalle kohdatakseen Inkivisition Roomassa. Kesäkuun 22. päivänä 1633 hän taipui Inkvisiotion kuulustelujen ja uhkan alla ja luopui uskostaan että maa kiersi aurinkoa. Hänet tuomittiin vangituksi, mutta tuomio muutettiin pian loppuiän arestiksi. Galilei kykeni kuitenkin jatkamaan työtään arestista huolimatta. Hän oli ensin arestissa Sienan kaupungissa, mutta joulukuussa 1633 Galilei sai luvan vetäytyä huvilalleen Arcetriin, Firenzeen. Mekaniikkaa käsittelevä teos, nimeltään Discorsi e Dimostrazioni Matematiche, intorno a due nuoue scienze (suom. Kaksi uutta tiedettä) valmistui vuonna 1634, mutta se julkaistiin vasta 1638 Leidenissa, Hollannissa.

Tarinan mukaan Galilei mutisi noustessaan polviltaan tuomiotaan kuulemasta ”Eppur si muove” eli ”se liikkuu sittenkin”. Todennäköisesti tämä tarina ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Galileista löytyy suomenkielisestäkin Wikipediasta paljon mielenkiintoista luettavaa!

Kuva: fi.wikipedia.org

Ei kommentteja: