perjantai 30. huhtikuuta 2010

Merkkipäivä

Tänään on "matemaatikkojen kuninkaan" Karl Friedrich Gaussin syntymäpäivä. Hän syntyi 30.04.1777 Brunswickissä, Saksassa. Hän työskenteli monien aihepiirien parissa, mm. tilastotiede, lukuteoria, differentiaaligeometria, maanmittaus, sähköstatiikka, tähtitiede.

Todisti pienimmän neliösumman menetelmän jo alle 18 -vuotiaana ja esitti algebran peruslausee väitöskirjassaan 1799. Tutki epäeuklidista geometriaa jo ennen kuin Bolyai ja Lobatsevski julkaisivat siitä tutkimuksiaan. Kehitti lukuteoriaan kongruenssin käsitteen. Esitti ensimmäisen sarjan suppenevuustodistuksen. Hän oli varsin keskittynyt ja omistautunut työlleen. Erään päivän tapahtumia hän kirjasi ylös: "... keksin tänään hienon teorian... . Poikakin syntyi tänään! " Hänen mukaansa on nimetty joka neljäs vuosi jaettava Carl Friedrich Gaussin palkinto.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Matematiikan karnevaalit

Matematiikan karnevaalit on jälleen ilmestynyt, nyt aivan uudenlaisessa muodossa, mindmap -versiona. Toimii mielestäni asiasisällön lisäksi hienona esimerkkinä miellekartan käyttötavoista ja mahdollisuuksista.

http://teachingcollegemath.com/?p=2248