sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Matkaa tehden

Taas kulkemassa Epimenideen maisemassa. Hakematta nousee mieleen logiikasta valehtelijan paradoksi. Sitä hakiessa törmäsin myös tähän. Lähinnä tämä kirjoitus on iPadin testausta matkalla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Epimenides

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Pitkä tauko kirjoittamisessa


Kirjoittamisessani on ollut pitkä tauko. On tuntunut ettei ehdi kaikkeen mielenkiintoiseen ja mukavaan tarttua ja paneutua. Aikaa on vierähtänyt Twitterin suuren tietotulvan nieleksimisessä ja iPadin salojen tutkailussa.

iPadin hankin keväällä aivan työmielenkiinnosta. Mitä sillä voisin tehdä matematiikan opetuksessa? Muutamia hienoja Wolframin matematiikan ohjelmia olen ottanut käyttöön ja niitä vähän opiskelijoillekin esitellyt. Joudun kuitenkin tunnustamaan, ettei se vielä ole minulle opettamiseen sopeutunut, oppilaskäyttöön kylläkin. Oppilaat pystyvät nyt leireillään seuraamaan tuntitallenteitani hienosti iPadien kautta. Jos ja kun sinulla on hyviä käyttökokemuksia ja ideoita, niin anna kuulua!


Kouluna olemme mukana useammassakin hankkeessa, joissa tuo iPad on yhtenä välineenä mukana ja tällä viikolla on luokissa ja koulun käytävillä ollut vilkasta sorinaa ja innostuneita piirejä oppilaille jaettujen laitteiden ympärillä.
Twitterin lukemista on ollut nyt pakko rajoittaa: on vain tunnustettava että tiedon tulvasta ei millään ehdi kaikkea haluamaansa kahlata.



05102011388

Siviilikäyttöön sen sijaan laite on tullut jäädäkseen. En varmaankaan enää lähde minnekkään ilman sitä, on se niin monipuoliseksi osoittautunut.