3 vuotta sitten
maanantai 7. joulukuuta 2015
Mietittävää
Vanha maastoauto ajaa kahden kilometrin matkan. Ensin mäkeä ylös ja sitten alas. Koska auto on rämä, se ei voi nousta mäkeä nopeammin kuin keskinopeudella 15 kilometriä tunnissa. Alamäkeen auto pääsee tietysti huomattavasti lujempaa. Kuinka nopeasti auton on ajettava toinen kilometri, että keskinopeudeksi koko matkalla tulee 30 kilometriä tunnissa? Max Wertheimerin (1880-1943) kehittämä tehtävä. (Kuva pixabay.com)
keskiviikko 2. joulukuuta 2015
Sunnuntaipähkinöitä
Kirjakustantamo Terra Cognita on alkanut julkaista sivuillaan pulmatehtäviä viikonlopun ajankuluksi. Tässä linkit kahteen ensimmäiseen. Pähkinä 1 ja Pähkinä 2. Vastaus pähkinään on aina uuden pähkinän julkaisun yhteydessä.
tiistai 17. marraskuuta 2015
Liitu on edelleen matemaatikon työväline
Tuntuipa hienolta huomata, että edelleen matemaatikkojen ajatustyössä on käytössä usein vanha työkalu, taululiitu! Seuraavassa asiasta enemmän.
sunnuntai 1. marraskuuta 2015
Taas monenlaista lukemista ja tutkittavaa
Viime viikolla ilmestyi jälleen Math Teachers at Play, tällä kertaa numero 91. Käy tustumassa. Aiheina muunmuassa aritmetiikka, pelit ja pulmat, geometria sekä opettamisen ideoita. Tarjonta löytyy täältä.
Kuva: "Kvadratrot" by Phidus - Own work. Licensed under CC BY-SA 4.0 via Wikimedia Commons - https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Kvadratrot.jpg#/media/File:Kvadratrot.jpg
maanantai 7. syyskuuta 2015
Savolaista logiikkaa?
Kollegani kysyi: "Mitä voit sanoa lauseen ´Jollakin on kännykkä´ totuusarvosta?" Mitä sinä vastaisit?
Tämä liittyi aikaan jolloin markkinoille tuli Jolla-merkkinen kännykkä :)
tiistai 18. elokuuta 2015
Ongelma syntymäpäiväkakun kynttilöistä
Pohdintatehtävää kaipaaville mielenkiintoinen tehtävä tässä linkissä. Vastaus ilmestyy kyseiselle sivulle suraavassa postissa.
maanantai 17. elokuuta 2015
Uutta tutkimusta viisikulmioista
Vanhaan, minulle aikaisemmin outoon ongelmaan saatu aivan uudentyyppinen ratkaisu tai "todistelu", tästä linkistä eteenpäin.
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Piin erikoisjuhlapäivä
Huomasin juuri, että tänä vuonnahan Piillä on oikein erikoisjuhla: seuraavatkin desimaalit saadaan näin vuonna 2015 käyttöön 3.1415 (3-14-15 brittiläiseen tapaan)!
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Piin päivä lähestyy
Matemaatikoilla on vuosittain merkkipäivä 14.3. (brittiläiseen tapaan kirjoitettuna 3-14), Piin päivä. Seuraavasta linkistä löydät yhden tavan Piin likiarvon määrittämiseksi :)
Muuta mielenkiintoista Piihin liittyvää löydät osoitteesta http://www.fjordstone.com/paulnordquist/pi/index.html
, josta on myös oheinen kuva.
maanantai 26. tammikuuta 2015
Kymmenen erikoista tapaa tutkia matematiikkaa
10 Unusual Ways to Explore Math ja monta muutta tutkimisen arvoista juttua on vasta ilmestyneessä Math Teachers at Play -julkaisussa. Käy tutkimassa mitä sinua kiinnostavaa sieltä löytyy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)