Hankin viimeksi Akateemisessa Kirjakaupassa käydessäni vähän aikaisemmin mainoksessa näkemäni kirjan. Nyt kun ennätin sitä vähän selaamaan, huomaan sen, ainakin itselleni, mielenkiintoiseksi. Kirjoittaja on kokenut opettaja, joka on kohdannut koulussa oppilaiden motivointiongelmia. Hän on ryhtynyt pohtimaan miten pienillä liikkeillä tuon uteliaisuuden saisi heräteltyä. Tehtävät voivat olla ovelan haastavia, eivätkä aina matematiikan kirjan tyypillisten tehtävien tuntuisia.
Heti ensimmäisessä luvussa tuli vastaan yksinkertaisen näköinen tehtävä, joka ei ollutkaan aivan niin yksinkertainen kuin päällisin puolin näytti. Siis tällainen:
Muodosta kaksi sellaista suorakulmiota, että ensimmäisen piiri on kaksi kertaan niin suuri kuin jälkimmäisen ja joista jälkimmäisen pinta-ala on kaksi kertaa niin suuri kuin ensimmäisen.
Voin palata kirjan esimerkkeihin myöhemminkin. Tällä hetkellä pohdin uudenlaisen risti-nollapelin voittostrategiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti