Vuonna 1802 elokuun 5. päivänä syntyi Norjassa, Finnøyssä, pienellä saarella Stavangerin lähellä norjalainen matemaatikko Niels Henrik Abel. Ennen yliopistoon menoaan 1821 hän kävi nuoruuden innolla neljännen asteen yhtälön ratkaisun kimppuun. Hän lähetti ratkaisun julkaistavaksi mutta ratkaisussaan virheen ennen julkaisemista. Vuonna 1823 hän todisti, ettei viidennen ja korkeamman asteen yhtälöillä voi olla yleistä juuria sisältävää ratkaisukaavaa. Hän kehitti Carl Gustav Jacobista riippumattomasti elliptisten funktioiden käsitteen ja niiden teoria on melkein kokonaan hänen rakentamaansa. Abelin integraalien ja funktioiden teorioista tuli 1800-luvun lopun keskeisiä tutkimuskohteita.
Abelilla oli vaikeuksia löytää akateemista paikkaa, hän kärsi koko ikänsä köyhyydestä ja kuoli edelleen köyhyydessä 6. päivänä huhtikuuta 1829 morsiamensa perheen luona Frolandissa.
Abel kuvasi Gaussin perusteellista kirjottamis- ja esittämistyyliä sanoen: "Hän on kuin kettu, joka pyyhkii hännällään hiekkaan jättämänsä jäljet."
Kuva: Wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti